Taivaansiipi valmistaa yksilöllisiä ja uniikkeja arkkuvaatteita naisille, miehille ja lapsille. Taivaansiipi yritystä luotsaava Maria suunnittelee, kaavoittaa ja ompelee kaikki Taivaansiiven tuotteet työhuoneellaan Lohjalla.
Taivaansiipi sai alkunsa Marian oman surutyön kautta, kun hänen äitinsä menehtyi yllättäen vuoden 2021 joulukuussa. Hautajaisvalmisteluissa eteen tuli päätös, mitä äidille laitettaisiin arkkuun päälle. Hautaustoimiston tarjoamat vaihtoehdot eivät olleet sitä mitä aina huolitellulle ja kauneutta rakastavalle äidille haluttiin pukea. Koska Maria on vaatetusalan ammattilainen, hän halusi ommella äidilleen kauniin ja yksilöllisen ”äidin näköisen” arkkuvaatteen. Vaatteen, joka olisi arvokas viimeiselle matkalle.
Työstäessään äidin arkkuvaatetta aivan kuin lamppu olisi syttynyt hänen päässään ja hän tiesi, että tämä on se mitä hänen pitää tehdä. ”Minun tehtäväni on luoda jotain kaunista niin että se tuottaisi lohtua, iloa ja valoa myös muille samassa tilanteessa oleville” Maria toteaa.

Pikkuhiljaa hän lähti kehittelemään yritysideaa ja aika pian tuli myös selväksi, että hän halusi ottaa kierrätyksen ja ekologisuuden osaksi yritysideaa. Kauniit vanhat ristipistoliinat ja
muut tekstiilit valikoituivat osaksi arkkuvaatteen miehustaa. Vanhat käsin tehdyt ristipistoliinat ja muut tekstiilit kätkevät sisäänsä monia tarinoita. Tasalaatuisuuden vuoksi
hän käyttää arkkuvaatteen muissa osissa joko puuvillaa tai pellavaa joka ei ole kierrätettyä. Tuotteita syntyy materiaalista riippuen 1-4 kappaletta.
Maria haluaa pitää malliston ja tuotteet mahdollisimman yksilöllisinä ja uniikkeina. Taivaansiipi on kaunis sininen perhonen. Äidin lempikuvio oli perhonen ja oli luontevaa käyttää sitä yrityksen nimessä. Perhosen metamorfoosi kuvastaa hyvin myös elämän kiertokulkua. Tänne synnytään, täällä eletään ja lopuksi kuollaan. Se on elämän kiertokulku.
Tutustu yritykseen Instagramissa @taivaansiipi_arkkuvaatteet
Taivaansiipi arkkuvaatteita on saatavilla myös Lohtulinnulta.


